STEAM kaupungin­kirjastossa

Oppimista, ohjaamista ja tulevaisuuden taitojen kerryttämistä kaiken ikäisille asiakkaille.

Oulun kaupunginkirjasto on mukana Oulun STEAM-verkostossa. Tiedonhaun taidot sekä esimerkiksi tiedon luotettavuuden arviointitaidot kehittyvät STEAM-projektien yhteydessä. Oulun kaupunginkirjasto tarjoaa Oulun kouluille useita eri verkko-oppimiskokonaisuuksia kirjastonkäyttötaitoihin, tiedonhakuun ja tiedon luotettavuuden arviointiin. STEAM-projektin aiheet voidaan huomioida myös kirjaston järjestämissä tiedonhaun opetuksissa. Voit myös pyytää kirjastosta aineistopaketteja STEAM-projekteihin. Pääkirjaston Digiverstas puolestaan tuo STEAM-toiminnan laajan yleisön ulottuville. Kirjaston digiopastuksissa asiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta.

Digiverstas

Digiverstas sijaitsee Pekurin kirjastossa, kauppakortteli Pekurin toisessa kerroksessa, osoitteessa Kauppurienkatu 10. Digiverstaassa asiakkaat pääsevät tutustumaan uuteen teknologiaan ja digitaaliseen pienvalmistamiseen kirjaston digitalkkareiden opastuksella. Digiverstaan työpisteissä asiakas voi tehdä luovia projekteja, esimerkiksi suunnitella mediatyöasemalla digitaalisen kuvan, jonka voi painaa t-paitaan vinyylileikkurin ja lämpöprässin avulla.

Lue lisää Digiverstaan verkkosivuilta.

Digitukea kirjastosta

Digitaidot, erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä toiminen ja teknologiset taidot, ovat kansalaistaitoja. Oulun kaupunginkirjaston henkilökunta opastaa asiakkaita päivittäisessä asiakaspalvelussa. Kirjasto järjestää toimipisteissään myös tilaisuuksia asiakkaille, esimerkiksi Digikeskiviikkoja.  Pyrimme kehittämään asiakkaan omaa kykyä kehittää digitaitojaan itsenäisesti.

Lue lisää kirjaston verkkosivuilta: Digitukea kirjastosta.

Monilukutaitoa verkko-oppimiskokonaisuuksista

Oulun kaupunginkirjasto tarjoaa Oulun alakoulujen käyttöön verkko-oppimiskokonaisuuksia. Tutustu oppilaiden kanssa kirjaston palveluihin, harjoittele tiedonhakua ja opi erilaisista aineistoista. Kirjastoreitti-sivuilta löytyy kolme erilaista materiaalia koulujen käyttöön:

Erityisesti verkkotiedonhakuun keskittyvä oppimiskokonaisuus:

Kaikki oppimiskokonaisuudet löytyvät Kirjastoreitti-sivujen lisäksi myös Oulun koulujen käytössä olevasta Qridi-oppimisympäristöstä.

Tutustu kaikkiin oppimiskokonaisuuksiin Kirjastoreitti-sivustolla kohdassa Kirjastonkäyttötaidot ja tiedonhaku.

Eväitä opiskeluun – tiedonhaun opas yläkouluun ja lukioon

Eväitä opiskeluun – tiedonhankinnan opas on Oulun kaupunginkirjaston ylläpitämä verkkosivusto, joka on laaja tietopaketti onnistuneiden opintojen tueksi. Sivustolta löytyy tietoa esimerkiksi Googlen edistyneestä käytöstä, käänteisestä kuvahausta, lähdeluettelon tekemisestä, tiedon luotettavuuden arvioinnista sekä tekijänoikeuksista. Materiaali sopii käytettäväksi eri kouluasteilla, mutta etenkin yläkoulussa ja lukiossa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa. Sivuston sisältöön tutustumiseksi sieltä löytyy kaksi verkko-oppimiskokonaisuutta. Yläkoulun oppimiskokonaisuus löytyy myös Qridistä.

Sivustolta löytyy oppimiskokonaisuus yläkouluun: Valopäät verkossa.

Lukion oppimiskokonaisuus on nimeltään Lähteeks – Tiedon opaskartta opiskelijoille.

Kirjavinkit ja vinkkaukset

Uteliaille mielille – Kirjoja luonnontieteistä, tekniikasta ja biteistä

Kirjoja jokaiselle luonnontieteistä kiinnostuneelle -ekaluokkalaisesta opettajaan. Oulun kaupunginkirjaston vinkkausvideo STEAM in Oulu -verkostolle. Vinkkarina informaatikko Tuija Polo-Koret Ritaharjun monitoimitalosta. Vinkkauksen kesto on 45 minuuttia, voit katsoa sen myös osissa.

STEAM-kirjavinkkejä alakouluun ja yläkouluun

Klikkaa kuvan hotspotteja, niin pääset selaamaan kirjalistoja OUTI-verkkokirjastossa. Linkki saavutettavaan versioon löytyy kuvan alta.


Katso saavutettava versio interaktiivisesta kuvasta.

STEAM-kirjavinkkejä varhaiskasvatukseen

Klikkaa kuvan hotspotteja, niin pääset selaamaan kirjalistoja OUTI-verkkokirjastossa. Linkki saavutettavaan versioon löytyy kuvan alta.


Katso saavutettava versio interaktiivisesta kuvasta.