Jutut aiheesta musiikkiluokat

Kaikkein tärkein hetki – Oulun 3.-6.-musiikkiluokkien yhteinen STEAM-projekti

Oulun alaluokkien musiikkiluokat toteuttivat lukuvuoden 2021-2022 aikana yhteisen STEAM-kokonaisuuden Kaikkein tärkein hetki. Projektin huipennus nähtiin Madetojan salissa 23.5. pidetyssä musiikkiluokkien kevätkonsertissa, jossa lopullinen teos esitettiin kaikkien alaluokkien musiikkiluokkalaisten voimin ja jokainen lapsi oli teoksessa mukana myös laulaen tai soittaen. Lavalla kuultiin lasten tuottamaa äänimaisemaa yhdistettynä kuoroon ja orkesteriin sekä nähtiin tärkeistä hetkistä luotuja kuvamateriaaleja ja kuultiin tarinoita Kaikkein tärkeimmästä hetkestä.

Ihmisen yksi tärkeimmistä kokemuksista elämässä on kuulua yhteisöön ja tulla kuulluksi omana itsenään. Tämä oli projektin johtoajatus sen alusta loppuun asti. Tässä projektissa tarkoituksena oli luoda yhtenäinen ja näyttävä kokonaisuus, jossa yhdistettiin ääntä, kuvaa ja tarinankerrontaa. Projektin lähtökohdaksi ja toteutustavaksi valikoitui STEAM-pedagogiikka, sillä kokonaisuudessa haluttiin edistää ja yhdistää luovuutta ja uteliaisuutta sekä etsiä ratkaisuja kokonaisuuteen, jossa yhdistettäisiin eri oppiaineita, taidetta ja teknologiaa. Lisäksi tämän projektin tarkoituksena oli taiteen ja teknologian keinoin pohtia ja tutustua lapsen omaan arvo- ja tunnemaailmaan ja luoda näiden tarinoiden, kuvien ja äänien kautta jotain yhteistä, jossa jokainen lapsi sai olla osana yhteisöä omana itsenään.

Projekti aloitettiin jo syksyllä 2021, jolloin musiikkiluokkien oppilaat alkoivat pohtia oman elämänsä Kaikkein tärkeintä hetkeä. Jokainen oppilas tuotti omasta tärkeästä hetkestään tekstin, kuva- ja äänimaailman. Lasten tuottamien materiaalien jälkeen helsinkiläinen säveltäjä-kapellimestari Satu Simola kokosi kaikki ääni-, kuva- ja tarinamaailmat ja sävelsi niiden innoittamina teoksen kuorolle ja orkesterille, joka yhdisti lasten tuottaman materiaalin sekä livemusiikin yhdeksi kokonaisuudeksi. Koko teokselle tuli mittaa lähes 15 minuuttia ja se tarjosi kuulijoille moniaistisen ja viihdyttävän musiikkielämyksen. Myös lavalla esiintyneistä lapsista huokui esittämisen ilo ja kokemus siitä, että jokaisen kädenjälki näkyi ja kuului teoksessa.

Projektin aikana musiikkiluokkalaiset osallistuivat myös Kaikkein tärkein hetki -sävellystyöpajaan, jonka tuli pitämään Lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili. Äänimaailman kokoavana tahona toimi Satu Simolan lisäksi musiikkiluokanopettaja Ismo Koskela ja projektia kokonaisuutena koordinoi rehtori, musiikinopettaja Paula Hänninen. Teos, sen suunnittelu ja toteutus oli iso ponnistus kaikilta siihen osallistuvilta. Lopputulos oli näyttävä ja taidokas kokonaisuus, joka ainutlaatuisuudessaan kosketti niin esiintyjiä kuin kuulijoitakin.