HEI ME KOODATAAN TAAS!

Varma kevään merkki on vuosittainen Innokkaan ohjelmointi- ja robotiikkaturnaus , joka tänä vuonna monen muun tapahtuman tavoin järjestetään etänä.  Teknoluokat ja robotiikan valinnaisaineen oppilaat odottivat malttamattomina kisan starttipäivää, ja vihdoin tammikuun loppupuolella päästiin tositoimiin. Edessä oli ensin lajin valinta ja ryhmien muodostaminen, ja siitä päästiinkin sitten suunnittelemaan, rakentamaan, koodaamaan, pähkäilemään ja innostumaan.

Osallistujia Rajakylän koulusta tulee kisan jokaiseen lajiin, joita ovat XSumo, Pelastus, Tanssi/teatteri, Freestyle ja GameDev. Suosituin sarja on tänä vuonna GemeDev eli pelisuunnittelu- ja toteutus, johon lähtee mukaan 7 joukkuetta. Teknoluokilla kisoihin valmistautuminen tapahtuu 4. luokalla osana matematiikan (koodaus), kuvataiteen (pelisuunnittelu, ) ja äidinkielen (raportointi) oppitunteja, ja 6. luokalla teknoluokan valinnaistunnin lisäksi osana useampia muita oppiaineita joukkueen valitsemasta lajista riippuen.

Kisatöiden palautuspäivä on maaliskuun lopussa, ja ohjelmointi- ja robotiikkaturnaus huipentuu 12.5.2021 olevaan etäturnaukseen. Eli vielä on reilusti aikaa suunnitella, rakentaa, koodata, kohdata onnistumisia ja ratkaista haasteita – ja samalla oppia tärkeitä tulevaisuuden taitoja kuten tiimityötä, neuvottelua, toiminnan säätelyä ja luovaa ongelmanratkaisua.

Seurailehan blogista kisavalmisteluiden etenemistä!

Tekno-opet Essi ja Arto