STEAM in Oulu blogi

Koulutus

Kulttuuripääkaupunki 2026 on jo nyt STEAM-pääkaupunki – vai mitä mieltä olet?

Oulussa on jo pitkäjänteisesti tehty töitä STEAM-toiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Nykyisin yli 30 kouluamme julistaa olevansa osa STEAM-koulujen verkostoa. Tämän lisäksi moni päiväkoti on ottanut askelia STEAM-toimintaa kohti. Kaiken kukkuraksi Laanilan lukio on STEAM-koulujen jatkumona yliopistoon ja ammattikorkeakouluun. Koulut tekevät tiivistä yhteistyötä alueen yritysten, kaupungin toimialojen sekä toisen asteen ja korkeakoulujen kanssa. Välillä oppilaiden suunnittelemat esineet voivat jopa päätyä yrityksen tuotteeksi

Lue lisää

STEAM in Oulu -seminaarissa opittiin muilta

Torstaina 20.5.2021 Oulussa järjestettiin koko päivän kestävä STEAM in Oulu -seminaari. Päivän kattaus oli aikamoinen; se sisälsi koulujen tarinoita, yhteistyökumppaneidemme puheenvuoroja. Lisäksi meillä oli ilo ja kunnia saada seminaarimme pääpuhujaksi tulevaisuustutkija Perttu Pölönen. Haluamme lämpimästi kiittää kaikki seminaariin osallistuneita esiintyjiä sekä kuulijoita, joita oli linjoilla todella runsaasti. Ensi vuonna uudestaan, tämä ei nimittäin jää tähän! Seminaarin puheenvuorojen tallenteet Päivän aikana

Lue lisää

Design Sprint -malli luotiin yritysyhteisössä

Oulun kaupunki aloitti syksyllä 2019 laajan suunnitteluprosessin liikkuvan digitilan luomiseksi. Projektiin oli saatu sparraajaksi Teknologiateollisuuden Leena Pöntynen, joka veti useita ideariihiä mahdollisimman hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Eräässä työpajassa OP Ryhmän Senior Designer Perttu Luomala ja Rajakylän koulun Jussi Näykki olivat samassa ryhmässä ja alkoivat työstää STEAM-tilassa käytettävää design-mallia tuotteiden kehittämiseksi luovalla, tehokkaalla ja ennen kaikkea pedagogisesti perustellulla tavalla. Liikkuva digitila vaihtui

Lue lisää

Monialainen opintokokonaisuus kaikilla mausteilla

Mikä ero on MOKilla ja STEAM-MOKilla? Miten yläkoulussa järjestetään jouhevasti STEAM-painotteinen monialainen oppimiskokonaisuus? Näitä pohdimme Oulun opettajille järjestetyssä STEAM-koulutuksessa, jossa myös jaettiin ideoita ja vinkkejä hyvän STEAM-opintokokonaisuuden järjestämiseen. Monialainen oppimiskokonaisuus kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Lukuvuodessa järjestetään vähintään yksi MOK, joka yhdistää vähintään kolmea oppiainetta ja on noin oppilaan viikon tuntien laajuinen. Suunnitteluvaiheessa määritellään tavoitteet, osaamisalueet, sisällöt, arviointi ja jatkokehittely. STEAM-painotteinen monialainen oppimiskokonaisuus

Lue lisää

STEAM in Oulu -seminaari 20.5.2021

Järjestämme STEAM in Oulu-seminaarin to 20.5.2021 klo 8.30-16.00. Seminaarissa osallistujat kuulevat koulujemme ja yhteistyökumppaneidemme puheenvuoroja tähän asti kuljetusta matkasta sekä tulevaisuuden näkymiä. Pääpuhujana seminaarissa on tulevaisuustutkija Perttu Pölönen. Seminaarin tarkemman ohjelman löydät täältä. Seminaari järjestetään Teamsin välityksellä ja siihen on 280 paikkaa. Ilmoittautuminen täällä.

Lue lisää